Valkosipuli Allium sativum

Heimo: Amaryllidaceae
Hyvä kumppani: porkkana, punajuuri, salaatti, tomaatti, kurkku, vadelma, ruusu, omenapuu, päärynäpuu, selleri
Huono kumppani: herne, pavut, kaali, mansikka
Muuta: torjuu monia tuholaisia ja ehkäisee sieni- ja bakteeritauteja sekä ruusun härmää.

Valkosipulia kasvatetaan yksivuotisena. Istukkaat istutetaan edellisenä syksynä mahdollisimman myöhään – lokakuu on yleensä hyvä istutuskuukausi. Istukkaat tulee saada maahan niin, että ne ehtivät juurtua ennen pakkasten tuloa.

Kevätistutuskin onnistuu!

Valkosipulia voi istuttaa myös keväällä. Istukassipulit kylmäkäsitellään jääkaapissa ennen istutusta noin 4-8 viikon ajan, joka saa valkosipulin muodostamaan erillisiä kynsiä. Ilman kylmäkäsittelyä kynnet saattavat jäädä muodostumatta ja sipuli tavallista pienemmäksi. Kylmäkäsittelyn jälkeen istuta valkosipulin kynnet niin aikaisin kuin mahdollista, mieluusti 6-8 viikkoa ennen viimeisiä halloja eli Etelä-Suomessa huhtikuussa. Voit istuttaa kynnet siinä vaiheessa kun maa on muokkauskuntoista eli pystyt kaivamaan kynsille istutuskuopat.

Kevään valkosipuli-istutus on hyvä suojata katteella – olki käy hyvin – ja kastella kunnolla istutuksen jälkeen. Kate suojaa istutusta myös kylmemmiltä jaksoilta, joita saattaa keväällä vielä tulla. Jos valkosipulin versot ovat jo lähteneet kasvuun ja halla uhkaa, suojaa istutus hallaharsoilla.

Keväällä istutettu valkosipuli valmistuu hieman myöhemmin kuin syksyllä istutettu, mutta se on valmista korjattavaksi, kun varret alkavat kaatuilla ja kellastua. Kukkavarsia eli skeippejä keväällä istutettuihin valkosipuleihin ei yleensä tule.

Valkosipuli tarvitsee ravinteikkaan kasvualustan ja säännöllistä lannoitusta kasvukaudella. Valkosipulia on hyvä kastella säännöllisesti, jotta sipuleista tulee isoja, eikä kasvi tuleennu liian aikaisin. Kukannuput tulee poistaa, koska ne vievät energiaa kynsien kasvulta. Nuput ovat syötäviä.

Ikivanha herkku, jolla on myyttisiä voimia

Valkosipuli on kotoisin Keski-Aasiasta. Siellä sitä käytettiin mausteena jo neoliittisella kaudella. Antiikin aikoina valkosipuli levisi myös muualle maailmaan ruokakasvina, mausteena ja lääkekasvina. Siitä on mainintoja niin Egyptin, Kreikan, Rooman, Intian kuin Kiinankin kirjallisuudessa. Egyptissä valkosipuli tunnettiin jo 3000 vuotta eaa. Antiikin Kreikassa olympialaisiin osallistuneet urheilijat söivät valkosipulia parantaakseen suorituskykyään. Sumerit käyttivät valkosipulia ruuaksi ja lääkinnällisiin tarkoituksiin jo 5000 vuotta eaa. Valkosipuli tunnetaan myös parhaana vampyyrien karkotusvälineenä…

Mehiläinen iisopissa. Kuva Susan Wilander

Kaipaatko lisää iloa puutarhanhoitoon?

Tilaa uutiskirjeemme - saat hyödyllistä tietoa, koeteltuja vinkkejä ja neuvoja, joilla onnistut omassa puutarhassasi helpommin .

Emme lähetä roskapostia! Lue lisää tietosuojastamme: privacy policy .

Jätä kommentti